Niko Juntunen

Digital and Social Marketing Professional

Kannelmäestä itään – Keskuspuisto

Pitkästä aikaa blogin paikka. Tällä kertaa kuvia kahden päivän iltakävelystä, yhteensä noin 40 kilometriä 7 tuntia. Jalat rakoilla, mutta keuhkot täynnä Helsingin Keskupuiston raikasta ilmaa. Välillä kävin myös Vantaan Pitkäkosken puolella haistelemassa maalaismeininkiä.

Vantaanjoki

Vantaanjoki

Vantaalla tapahtuu (ei mitään)

Vantaalla tapahtuu (ei mitään)

 

Pitkäkoski

Pitkäkoski

 

Väärä hiihtosuunta

Väärä hiihtosuunta, oli pakko lopettaa hiihtäminen Keskuspuistossa ja jatkaa kävellen

Hämärä Keskuspuisto

Alkoi tulla hämärää. Onneksi Liikuntaviraston hemmot laittoi valot päälle

Aavemainen maisema Keskuspuistossa

Aavemainen maisema, missään ei näy ketään

Muuntaja Helsingissä

Muuntaja Helsingissä – näitä oli 70-luvulla vielä yksi joka kaupunginosassa

Pitkäkosken alku

Pitkäkosken alku

Pitkäkoski (ruots. Långforsen) on Vantaanjoen koski Helsingin ja Vantaanrajalla. Sen etelärannalla ovat Helsingin keskuspuiston pohjoisin osa ja suunniteltu Kuninkaantammen asuntoalue, pohjoisrannalla Vantaan Ylästö.

Kaupunkeja yhdistävä kevyen liikenteen silta kulkee Vantaanjoen yli kosken yläosissa. Talvisin suosittu Pitkäkosken ulkoilumaja sijaitsee hieman kosken eteläpuolella. Talvisilla kävelyillä voi nähdä koskikaran sukeltelemassa koskessa. (Wikipedia)

Sivolan tekojärven lähelle ei kannata mennä

Sivolan tekojärven lähelle ei kannata mennä

Silvolan tekojärvi eli Silvolan allas (ruots. Sillböle bassäng) on VantaallaYlästön kaupunginosassa, Vantaanjoen itäpuolella sijaitseva tekojärvi. Tekoaltaan omistaa Helsingin kaupunki, vaikka se onkin Vantaan puolella. Se on tärkeä osa pääkaupunkiseudun vesihuoltojärjestelmää, sillä se toimii varavesialtaana ja paineen tasaajana Päijännetunnelista otettavalle vedelle.
Silvolan tekojärven vesimäärä on noin viisi miljoonaa kuutiometriä. Järvi on noin kilometrin pitkä ja puoli kilometriä leveä. Sen pinta-ala on 47,3 hehtaaria ja suurin syvyys 17 metriä. (Wikipedia)

Internetin historiaa: Netscape Navigator 1994-2008

netscape 4.78

netscape 4.78

Netscape Navigator was the flagship product of the Netscape Communications Corp and was the dominant web browser in terms of usage share in the 1990s but bt 2002 its usage had almost disappeared.

Wikipedia

Miten näin pääsi käymään

Kaikille 90-luvulla netinkäyttöä harrastaneille Netscape Navigator selain on varmasti tuttu. 1996 selaimella oli lähes 80% markkina osuus ja 2000-luvun puolessa välissä selainta ei käytännössä käyttänyt enää kukaan.

Netscape Navigator usage share

Netscape Navigator usage share

Syitä tähän rajuun alamäkeen ja lopulta tuotteen kuolemiseen olivat Internet Explorerin suosion rajähdysmainen kasvu sekä tuotekehityksen merkittävä heikennys Netscape Corporatessa. Myöhemmin AOL osti Netscapen ja ajoi lopulta selaimen lopullisesti alas vuonna 2008. Netscape oli alunperin kehitelmä maailman ensimmäisestä graafisesta selaimesta NCSA Mosaicista, jota itsekin pääsin käyttämään Otaniemen TKK:lla syksyllä 1993.

Web-selainten käyttöosuudet

Web-selainten käyttöosuudet

Myös Internet Explorer on kokenut lähes yhtä rajun käytön laskemisen, mutta sinnittelee vielä selainmarkkinoilla, johtuen siitä että selain on useassa laitteessa esiasennettuna ja siten helppo ottaa käyttöön. Google Chrome on tällä hetkellä suosituin selain lähes 50% markkinaosuudella.

Netscape

Netscape

Viski sanan käyttäminen yksityisessä blogissa kielletty

Helsingin sanomat: “Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa”

http://www.hs.fi/kotimaa/a1412992673442

Aluehallintovirasto (Avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois.

HS 12.10.2014

Uhmataan kieltoa ja katsotaan milloin SuPo kurvaa pihaan. Viski.

Linkkejä aiheeseen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viski

http://www.riemurasia.net/kuva/Aluehallintovirasto-Viski-Viski-Viski-Viski-Viski/150015

http://www.viskinystavienseura.fi/

Puolimaraton mielessä – aloittelijan ohjeet – 12 viikon tehokuuri

5 vinkkiä aloittelijalle – miten puolimaraton (Helsinki City Run 2014) hoidetaan alle 2:30h

1.1.2014 lähtötilanne juoksun suhteen huono. Edellisen kerran lenkkeilty varmasti 20 vuotta sitten armeijan harmaissa, lähtöpaino 91kg, pituutta 178cm. Esittelen ohessa 5 kohdan listan mitä noudattamalla 42-vuotias mies varmasti pääsee 21km ja risat alle 2h30min.

Niko Juntunen HCR 2014 olympiastadion

Helsinki City Run 2014 – Niko Juntunen – maalissa sijoitus 10456, aika 2:28:58

1. Tiputa painoa

Itse otin tammikuun täysin raa’asti eli jätin ruokavaliosta kokonaan pois seuraavat tuotteet:

  • vaalea leipä
  • pasta
  • perunatuotteet
  • sokeri kaikissa muodoissaan
  • punainen liha
  • kahvi

Paino tippuikin noin 4 kiloa ensimmäisen kuukauden aikana ja puolimaratonin koittaessa oli komeat 8 kiloa tippunut. Oheista ruokavaliota en voi suositella kuitenkaan, nimittäin treenaamisesta ei tullut tammikuussa yhtään mitään, johtuen energian puuttesta.

2. Hanki sporttiapplikaatio (esimerkiksi Endomondo)

Ensimmäiseksi kannattaa hankkia mobiilissa ja webissä toimiva sporttiapplikaatio, esimerkiksi Endomondo (www.endomondo.com). Tämä auttaa seuraamaan treenirytmiä, kannustaa tekemään uusia ennätyksiä, auttaa jakamaan tuloksia sosiaalisessa mediassa ja pitää sinut yhteydessä muihin juoksijoihin. Eli joka kerta kun lähdet urheilemaan, puhelin taskuun, applikaatio käyntiin ja GPS päälle.

Endomondo_feed_hcr_2014

Endomondon news feed on samankaltainen kuin esimerkiksi Facebookin

3. Hehkuta hanketta Facebookissa siten että kaikki varmasti tietävät että olet tähtäämässä puolimaratonille

Sosiaalinen paine on kaikista paras kannustaja treenaukseen Endomondon ohella. Sitä vinoilun määrää ei kestä kukaan jos projekti olisi jäänyt kesken…eipä jäänyt.

HCR 2014 Puolimaraton - facebook
Malminkartanon jätemäki (90m, Helsingin korkein kohta) on johtava treenauspaikka

Endomondo HCR 2014 puolimaraton
Facebook jako ensimmäisestä lenkistä Puolimaratonin jälkeen

4. Hanki sykemittari

Itse hankin Suunnon sykemittarin, jota pidin silloin tällöin varsinkin pidemmillä lenkeillä mukana. Se antaa itseluottamusta kun tietää että pitämällä sykkeen alle 150:ssä ei väsymys iske missään vaiheessa.

HCR_2014_Puolimaraton_Suuntopulssin kehitys 10.5.2014 – Helsinki City Run

5. Treenaa aivan hulluna

Enempää en voi korostaa treenauksen määrää. Eli itse juoksin noin 400+ kilometriä 4 kuukauden aikana (se on meikäläiselle paljon) ja se riitti tavoiteajan alittamiseen. Aluksi reipasta kävelyä (pari ensimmäistä viikkoa), sitten intervallia (pysyy syke korkeana ja mies tolpillaan) ja kuukauden jälkeen 5km+ lenkkejä 3-4 kertaa viikossa.

Tammikuu 2014 - HCR treenaustammikuu 2014 – alun kankeutta

Toukokuu 2014 - HCR Treenaus - Helsinki City Run 2014toukokuu 2014 – alkaa homma sujumaan

Treenimäärä HCR 2014 - Helsinki City Run 2014
kuukausittainen juoksumäärä (matka vihreällä ja kesto lilalla)

Omat ennätykset 2014
kestävyys on avainsana, ei nopeus

puolimaraton 2014 HCR - aloittelijan ohjeetHelsinki City Run 2014 reitti ja vauhti per kilometri

Minä, Endomondo ja Suunto puolimaratonille – 10.5 Helsinki City Run

1.1.2014 päätöksenä juosta toukokuussa puolimaraton, ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Juoksukunto heikossa lähtötasossa, kun pelkällä kerran viikossa koripalloilemalla ei peruskunto hirveästi parane.

Latasin puhelimeen Endomondo applikaation, siihen peruskunnon lähtötiedot ja ei muuta kuin baanalle. Ensimmäisenä päivänä löysät pois ja 21 kilometriä kävelyä ympäri keskuspuistoa, eikä tunnu missään, eipä tosin vauhtikaan huimaa päätä. Pikkuhiljaa kevyttä juoksua ja vähän yli kahden kuukauden kuluttua ollaan jo sillä tasolla että 11 kilometriä taittuu kohtuu kepeästi koko matka juosten.

Suunto Quest saapui tänään, eli nyt viedään homma seuraavalle tasolle ja aletaan mittaamaan sykettä. Vinkkejä kokeneilta juoksijoilta kaivataan…kiitos!

EDIT 8.3.2014

http://www.endomondo.com/workouts/305177907/13710159

lauantain aamuvitonen uuden Suunnon sykemittarin kanssa.

8.3.2014, klo 7:34
matka: 5 kilometria
kesto: 32 minuuttia
keskisyke: 151
huippusyke: 169
kulutus: 452 kcal

Ohessa screenshotteja Endomondosta…

Endomondo___Community_based_on_free_GPS_tracking_of_sports_1

Running_Workout___Endomondo Endomondo___Community_based_on_free_GPS_tracking_of_sports 2014-03-07 20.06.10

Google Analytics Conference – Stockholm, Sweden 2013

20130523-164258.jpg

Google Analytics Conference in Stockholm 23.5.2013.

I will be posting photos and comments throughout the day, so be tuned. A lot of Nordic colleagues and friends are attending.

Program here: http://www.wednesdayrelations.org/program-google-analytics-conference

Content, pictures and videos created with iPhone and WordPress application.

7.24am Day is starting out great with key note from Paul Murret from Google.

20130523-072520.jpg

8.58am Time to start in 2mins

20130523-085930.jpg

9.17am Paul Muret on stage (Google), founder of Urchin Software
– new stuff coming up in GA mid-summer (ABC-S)
– right attribution models

20130523-091613.jpg
10.15am Next up Google Tag Manager

20130523-101029.jpg
10.27am Attribution Modelling
10.41am Coffee break

20130523-104216.jpg
11.03amGoogle Universal Analytics

20130523-110536.jpg
11.18am AFA försäkring – a case Study

20130523-113142.jpg
11.45am Case Resurs Bank and the speaker is from Skåne, difficulties in following the language, not anymore, easy actually
– a bank’s site made with WordPress (as is this blog), interesting

20130523-115639.jpg
1.10pm Mike Kwong, Google. Measuring Performance, cross platform, universal analytics

20130523-131843.jpg

20130523-133715.jpg
1.49pm Cost analysis in Google Analytics
2.20pm Site search – case Study

20130523-142102.jpg
3.21pm Conversion funnels and goals

20130523-152952.jpg
3.34pm Kristoffer Ewald, Netbooster, rtb, retargeting, data, online/offline, signals for GA

20130523-154624.jpg
3.51pm Case VisitSweden

20130523-155242.jpg

20130523-155912.jpg
4.20pmKey Note Erik Modig, researcher

20130523-162035.jpg

20130523-164144.jpg

POLL – When did you join LinkedIn

NikoJuntunen.com is running a survey to find out when editor’s fellow professionals joined LinkedIn.

LinkedInJoined

Instruction how to find your “member since” date -> open “settings”-page.

When did You Join LinkedIn

View Results

Loading ... Loading ...

If you feel like sharing your first registration picture, feel free to provide the details to editor: njuntunen at gmail.com

Working with WordPress

Hi folks! New year 2013 and time to make a total site update for nikojuntunen.com and also go mobile. This update is a so called “Quick Update” via mobile, not an article. Hope you like the new lay-out and find the digital/social media and digital life articles interesting.

More to come in near future.

Next articles: evernote and wordpress mobile.

20130202-222004.jpg

Netflix – nopeus ja datasiirto 3g yhteydellä

Operaattorit osaavat välillä laskuttaa paljonkin datayhteydestä, ei muuta kuin testaamaan kuinka paljon Netflix käyttää dataa.

  • Kännykkä: Samsung Galaxy Note
  • Operaattori: Sonera
  • Yhteys: 3g
  • Leffa: Purppuravyöhyke

Alkutilanne 12.79MB dataa käytetty ja kello 12:38:

Samsung Galaxy Note - data usage

Samsung Galaxy Note – data usage

Elokuva käynnistettiin klo 12.38

Netflix 3g Samsung Galaxy Note

Netflix 3g Samsung Galaxy Note

Katsotaan elokuvaa 10 minuuttia jotta saadaan mitattua siirretyn datan määrä.

Purppuravyöhyke - Netflix 3g

Purppuravyöhyke – Netflix 3g

Siirretty data Netflixin kautta 3g yhteydellä 10 minuuttia myöhemmin 12:49

Netflix 3g data usage - Datan käyttö Netflix 3g

Netflix 3g data usage – Datan käyttö Netflix 3g

Dataa siirretty 3g verkossa 121.21MB 10 minuutissa katsoen elokuvaa 3g yhteydellä.


Johtopäätös. Kannattaa hankkiutua WiFi-verkkoon kun katsoo matkapuhelimella elokuvia.

Tai hommata kunnon datapaketti.